Mitä kaapista sattuu löytymään -kakku :)
Oli jääkaappiin jääny ajeleen aukinaista kermapurkkia, vaniljavaahtoa, tuorejuustoa. Ja niistä piti jotain kehitellä, ettei pilalle mee. Ja näin vapun kunniaksi piti jotain herkkua kehitellä kahville. Vaikka ihan omalla sakilla kotona oleskellaan.
Ja aivan ihanan makunen kakku siitä tuli :P.
Laitan ohjeen niin, että se on "oikean kokoinen" irtopohjavuokaan. Tuo siis jäi vähän matalaksi kun aineita oli vähemmän.
Pohja:
suklaavohveli-keksejä n 150g (puoli pakettia)
75g voita
Täyte:
1prk flora vanillavaahto
200g maustam. tuorejuusto
1dl tomusokeria
75g valkosuklaata
5 liivatelehteä
päälle:
piltti hedelmäsosetta
persikkasiivuja
viinirypäleitä
Laita liivatteet likoaan kylmään veteen. sulata suklaa vesihauteessa.
Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään. Taputtele irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle.
vaahdota vaniljavaahto. sekoita tomusokeri ja sula suklaa tuorejuustoon. Yhdistä. Sekoita liivatteet tilkkaan kuuma vettä ja sekoita täytteen sekaan. Kaada vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa ainakin 4h.
Levitä sose kakun päälle ja koristele persikoilla ja viinirypäleillä.
Mietin, että mikähän tuon kakun nimi vois olla...??? Valkosuklaa-vanilja-hedelmäkakku tai siis valkosuklaa-vanilja-hedelmäjuustokakku. Melkonen "nimihirviö". :D Oisko mitään parempaa..?
Satunnaisia kuvia huhtikuulta. Minä en osaa mitään hienoja kuvakollaaseja tehä, niin ompahan näi sikisokin sekasi ja ei niin hienosti. :)
Nyt näyttää että tulee näitä leivonta juttuja tässä enempi. Jonku verran on tilauskakkua tulossa. Ompeluksiakin on keskeneräsiä ja suunniteluvaiheessa..Pihahommat verottaa muulta kivalta näin keväällä. Mukavaahan se on ulkona puuhata, mutta toisaalta syyhyttää hirveesti touhuta ompelusten parissa jne...
Ihanaista toukokuun alkua kaikille! toivottelee saaruskas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa jos jaksat kommentoida!!! <3