tiistai 1. syyskuuta 2015

maijat ja onnit

Ihanat kankaat pääsi vaatteiksi.
Versonpuoti teettää sellaisia meidän ompeluinnostuneiden helmiä. Ihania kankaita. Ite en oo kauhean  fanaatikko ja ei tartte saada kaikkia herkkuja. No, raha ratkaisee aika paljon ;)
Mutta oon myös semmonen että tulee helposti kuosiähky, eli liikaa kun pursuilee erilaisia kuosikankaita, alkaa ehkä kaikki näyttään "samalta". Niin tekee mieli tehdä vähän hillitympiä, eli yksivärisiä, raitasia.. 

 Maijat-joustocollegea sain reilu metrin suht edullisesti Versonpuodin kangasiltamista. 
Tein siitä pikkuneidin hupparin (alempi) ja ajattelin että ei tarvi muuta tehdä, myyn lopun kankaan. Isompi neiti sitten sanoi että tahtoo kans hupparin. Olin ajatellut ettei 10.v enään kelpuuta kangasta. Vaan niin tahtoi ja tuli tykätty huppari, kokona 140cm. 

 Huonolaatuinen kamerakännyllä otettu kuva pikkuneitin 98cm kokoisesta hupparista. 

 Onnit <3. On ihana nimiki kankaalla! :) Niin onnit! Tätä piti saada. No en kuitenkaan normihintaan raskinu, tai siis aina oli kaupasta loppu ku katoin että josko ihan vähän tilais. Sitten bongasin pienen palan faebookin kangasmyyntipalstalla. Ja sain sen verran että riitti just pikkumiehen huppariin. 
Hihoissa on Iloisen kettuliinin rytmi-joustocollegea. Passaa minun mielestä tosi kivasti. 
Tämä 86cm kokoinen huppari on niin ihana omastaki mielestä :D .



Syksyn tuntua...

-saaruskas-

maanantai 17. elokuuta 2015

housut ja body

Tuli vaatevisio..hmm voikohan sen noin kirjottaa, no ei varmaa oo oikeen. mutta tiiättäkö, minä harvemmin hulluna ajattelen että passaako mitkä vaatteet yhteen tai sillain että jaksasin kovin "erikoista" miettiä tahi muodinmukasta.. Siis meen aika fiiliksillä ja aika turvallisilla. välillä on mukava retroilla, välillä mennä musta-valkosilla ja välillä sekasi. No, ehkä oon ihan suht neutraali kaikinpuolin. :) Kun käyttää ompelua, kirppareita ja kauppoja vaatteitten hankkimiseen. Ei siis voi olla kovin valikoiva, tai niin ainaki itelle helpoin.
Mutta nyt voisin sanoa että on yhdistetty vähän retroa ja tuoretta "nykypäivää". Ja varmaan nämä kumpiki on nyt trendivärit kun on Nosh:n tuoreimpia kankaita. No täytyy tunnustaa että tais olla jo viime syksynä ja minä oon vähän hitaasti lämpiäävää sorttia ja kun joku on jo menossa ohi niin minä tykkään. Ja toiset varmaan ajattelee että on tuoki.. jälijunassa kulkia. No parempi niin ku että ois pysäkillä.. :D 
Aika monesti ajattelen että "turhaa" pidän blogia kun niin tylsää tuotosta.. no on tämäki, mutta oon kuitenkin yrittäny. :D 

No, sitä ajan takaa että tuommonen ruskea yhdistettynä raikaaseen minttuun tai valkoiseen on kyllä omaan silmään vähän erikoinen yhdistelmä mutta kiva. Ja nimenomaan tuommosella pikkuäijälle <3 suloinen.
Retromainen ruskea muuttuu joksikin muuksi kun siihen yhdistää raikasta. 
Kankaat on NOSH:lta . Minä tykkään niiden laadusta tosi paljon. 
Housukangas on farkkujoustocollege, pehmeä, aika napakka, sopivasti joustava, siis sopiva housukangas. Housujen kaavana käytin Nosh:n kaavaa, löytyy suurikäsityölehdestä 5-6/2015. 
Body on trikoota johon tikkasin tähden Ilves-kuviotrikoosta. Kaavana ottobre-lehden kisuliini-gbody, en valitettavasti muista lehden nuomeroa. Hihoihin käytin Nosh:n paitojen pitkää taitosta, mikä pidentää käyttöikää. 

Lätsänki ompelin kaveriksi "settiin". koot vaatteissa on 80/86. 

-saaruskas-


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

verkkarit jalkaan...

 Vähän nostalgista tunnelmaa omasta lapsuudesta... Itsellä tai jollain siskolla on ollut juuri samoissa väreissä verkkapuku, äitin ompelema <3. Niin samaa, ysärimeininkiä! :D
Nämä kankaat ei kuitenkaan ole äitin jemmoista, vaikka aivan hyvin sieltä vielä saattas löytyä, vaan muualta saatuja..

 Testasin kevään/kesän suurkäsityölehdessä ollutta Nosh:n lasten housujen kaavaa, kokona 104. Hiukan ehkä reilut 3-vuotiaalle mutta tosi kiva housumalli on, Ei ihan perus.. 

Toiset verkkarit ihan perushousukaavalla. Vyötärössä kuminauha ja solmimisnauha vain koristeena, koko 116cm.

Verkakangas näyttää olevan toinen kestävä kangas lasten housuissa. Velour on se toinen. Ehkä niiden liukaspintaisuus on yhteinen tekijä minkä takia ne ei niin nopiaa kulu kontatessa kuin esim. joustofrotee ja trikoo. 

- saaruskas -

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

helppoa, nopeaa ja hyvää

Jaanpas tänne blogiin yhden nopean herkun jota viimein kokeilin.

Mikrossa valmistettu mukikakku.

Ohjeen löysin Kinuskikissalta .

 Tein viiteen 2dl:n Teeman kuppiin kinuskikissan ohjetta mukaellen määrät seuraavasti:

Mukikakku 5kpl:

1 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2/3 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100g voita
1 1/3 dl siirappia
1 muna
1dl maitoa tai kermaa

Määrät on noin suurimpiirtein :) . 
Yhdistä kuivat aineet kulhoon ja sekoita.
Sulata voi kattilassa tai mikrossa, lisää siirappi ja sekoita joukkoon hyvin kanamuna. Lisää jauhot ja neste. kaafa kuppeihin ja paista mikrossa n.3min. 680W. huomioi oman mikron teho. 

 Ja tämä on vähän kuin mutakakku, suklainen ja pehmeä. sopii tarjottavaksi jäätelön, vanilja- tai kermavaahdon kanssa. Hyvää myös sellaisenaan.
Ja tosiaan voi valmistaa siinä kun keittelee kahvit vieraille tai vähän ennen. Hyvää kun on vähän lämmintä vielä. 



Toinen mitä kokeilin; Hyytelökakku ilman liivatetta.
Ohje on täältä . 
Tein aikalailla tuon ohjeen mukaan. Ehkä vähän enempi keksiä ja suklaata pohjassa. Sitruuna makuna käytin sitruunaöljyä.

 mansikat reunalle ennen täytteen laittoa.

yllättävän hyvin pysyi kasassa. vaikka jämympi tulee liivatteella. Mutta "toimii" kakkuna ilmankin.


- saaruskas -

tiistai 2. kesäkuuta 2015

kakun koristeita ja sisustusta..

Erilaista pitkästä aikaa...

Viime viikolla innostuin pitkästä aikaan värkkään kakunkoristeita. Ihan otin aivan huikean hyvän ruusunteko videon "kaveriksi" kermaruusulta . 
Todella hyvä video ja parin ensimmäisen epäonnistuneen version jälkeen, tuli jotenki näkösiä! 
 Massana käytin kaupan valmista keltaista sokerimassaa. Ihan hyvä työstää. Ei niin aidon näköistä saa kun on tosi tasainen keltainen.

 Kokeilin tehdä neilikoita. Todella pikainen räpellys joten paljon parannettavaa. Mutta sinänsä helpompi tehdä kuin ruusut. Ja ohje tekemiseen löytyy myös Kermaruusun blogista


Toinen juttu valmistui tässä n.kuukausi-kaksi sitten..
5 vuotta suunniteltu/haaveiltu makuuhuoneen remppa.
 Ei mitään erikoista tai sisustuslehdistä...



Komeat viininpunaiset tapetit vaihtui valkoiseen maaliin seinissä. Seki jo tuo niin paljon erilaista uutta että kun suunnittelin yhden seinän tapetointia tai maalausta jollain muulla värillä, niin jätin kuitenkin tekemättä. Tämä tuntui niin selkeältä.
Tummat kalusteet tulee aivan erilälailla esille. Ja tykkään niistä nyt.  
Tässä vielä yksi ennen-jälkeen kuva. Muistin vasta kuvata kun remppa oli jo alkanut ja osat tapetit revitty pois. Siksi kaaoskin ennen-kuvassa on mitä on :o . 

-saaruskas-

maanantai 1. kesäkuuta 2015

lahjuksia

 Kummilapsille kevään aikana lahjaksi ommeltuja.. 
Huvittavaa kun tuli aika selkeät ohjeet millaista pitäisi olla. No ohjeiden pohjalta toteutetut vaatteet tietysti sitten ja toivottavasti ovat olleet mieluisia.

15-vuotias kummipoika puhui raitapaidasta, missä on napit edessä, muutoin ihan perus paita. Ja tämähän on ns. vaarinpaita. Nosh:n ihanan pehmeää raitatrikoota. Paidan koko 170cm. Muutoin ei kyllä tuon ikäiselle osaa ja uskalla summissa tehä. Saati kun ajattelee että ei se ite tekemä kelpaa, että ois jotenkin noloa pitää. Kuulemma tämä poika ei ois niin tarkka ;) . No kotipaitana varmasti menee. :D 

 13-vuotias kummityttö toivoi legginsejä, jossa toinen lahje on raitainen ja toinen yksivärinen. Helppo siis toteuttaa. :)
Legginsien kaveriksi ompelin topin/tunikan. Vasemman puoleinen tuli liian pieni joten tein isomman. Ja kankaat ei riittäny ihan samanlaiseen niin tuli erilainen :D . Kokoina n.146cm.
Ja kankaana näissäkin aivan ihana, pehmeä ja laadukas nosh:n trikoo!

Samainen kummityttö toi farkkujen lahkeita että tulisko niistä hamonen. Ja kyllähän niistä tuli. Kierrätys ompelua siis. 

Kesäloma on alkanut! Aurinkoa ja lämpöä vielä odotellessa, 

-saaruskas-

tiistai 31. maaliskuuta 2015

156.

Verkkaisen harvakseltaan päivitystä.. :)

Otsikkoakaan ei keksiny järkevää, niin mennään sitte postausluvun mukaan. 

tregginsejä
eli legginsejä, "fartut", niinkö meijän kolmivuotias sanoo.
Aina pitäs siis olla farkut jalassa. 

Ja keksinpäs testata kelpaisko nämä. Ja ihan menee täydestä "farttuina"!

 Farkkujersey on ihanan ohkasta, pehmyttä, joustavaa ja kivan farkun näköistä. Kankaat on Noshin luomupuuvillaisia farkkujerseyitä. Tarkemmin kun nyt aloin katsomaan niin Nosh myy näitä farkkucollegena ja näin ollen harmaa on ainakin sitä. Muistelin vain kun olen tuon vihreän aikaisemmin ostanut, että se olisi jerseytä. No väliäkö sillä. Just hyvää kangasta housuihin pikkutytölle, joka ei meinaa kelputtaa jalkaan muita kuin farkkuja. :) 

 Kaavan piirsin ob 4/11, tytön tregginsit. 3-vuotias käyttää kokoa 98. Piirsin kaavasta 92 leveyden ja 98 pituuden. Oikein hyvä koko tuli. Olen leikannut nuo niin että vihreät suoraan kaavasta ja harmaat sitten vihreiden mukaan ja vähän lisäsin niihin lahkeisiin ja vyötäröön. Periaatteessa sama koko kuitenkin, vaikka eroa onkin. 

 Kaavasta poiketen näihin tuli ehkä hieman isommat takataskut "tietoisesti". Olin hukannut taskukaavan, niin piirsin summissa. 
Muutoin kaava on kyllä tosi hyvä. Vihreät just sopivat...

 ..ja näissä harmaissa vähän kasvunvaraa. 
Oishan näistä kirjotettavaa. mm. omaperäiset tikkaukset, jne..mutta yleisilmeeltään ihan siistit, kai :D  

Loppuun vielä pipo. Kummitytölle lahjaksi ommeltu. Kankaana Noshin luomutrikoot.

Maaliskuuta vietellään, kovin märkä-loskakelissä..Tai huhtikuullehan se jo kääntyy. Väliin näyttää että kevät kiirehtii, mutta sitten tulee takapakkia.

Kevättä ootellessa,

-saaruskas-

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

kokeilu

Kokeilempas tehä kännypostauksen. Pitkää tekstiä tässä ei ainakkaa oo luvassa, sen verta raivostuttava tällä älykkäällä on kirjottaa kun korjailee tekstiä miten ite haluaa..

Elikkäs samaan tyyliin mennään ku normaalistikin ennenkin.  ;) 

 Harmaasta Nosh:n velourista housut yhdellä taskulla. Raitaresori "tasapainottamassa" toispuoleisuutta kun tosiaan jaksoin vain toisen taskun tehdä.  :) 

Koot tuli 92 ja 116.

Vihreästä velourista koossa 130 samanmoiset.  

Mielenkiintoista nähä kuin tämä tulee. :) 

-saaaruskas-