maanantai 24. tammikuuta 2011

yritystä

Kaikkea sitä innostuukin kokeilemaan. Olen kouluvuosina jonkun verran harrastanut maalamista/piirtämistä. Mutta jotenkin se on vain jäänyt (siihen tarvitsee aikaa, rauhaa..jne :)). Ja jotenkin on tuntunut että viimevuosina ei sitä ole ollut. Mutta sekin on vain järjestely kysymys ja oikeasti halu/innostus asiaan. Viiden pienen lapsen äitinä jotuu joustamaan aika monesta asiasta ja moni asia jää vain kun aika menee arjen pyöritykseen lasten kanssa. Täytyy sanoa että tämä bloggaaminen innostaa oikeasti kaikenlaiseen, mistä vain haaveilee. Lasten keskellä kaikki asiat/tekeminen on työlästä. Mutta kaikkeen tottuu ja oppii. Vuodet opettaa. Ei ole helppoa, mutta antaa niin paljon <3!!! No eipä enempiä sekavaa sepostusta :). 


Vesiväreillä kokeilin maalausta. Yksi maalaus jonka leikkasin kahteen kehykseen. En suuremmin ajatellut mitä se tulee esittämään..kuvittelin vain että siinä on ruskeaa, mustaa ja valkoista. Mieheni kysyi heti että onko se omenapuu. No sepä se taitaa ainakin yrittää olla :), että "esittääkin" jotain. 


Pitkäaikainen haaveeni toteutui ja saimme hommattua pianon. Sepä kaipasikin jotain uutta ja kultaista kaveriksi. Saa nähä kuin kauan jaksaa räpellyksiä katsella :D. 



Ostin vessaan biltemasta imukupilla kiinnitettäviä pyyhekoukkuja. Onko kellään kokemuksia, pysyykö seinässä? Viikon kokemuksella vaikuttaa yllättävänkin lujilta ja paketissa luki että kannattaa irrottaa välillä ja kiinnittää uudestaan. En ole ite kokeillu roikkua, lähtiskö irti, mutta ilmeisesti joku lapsista oli kokeillut, kun oli raksin saanut pyyhkeestä poikki ja koukku pysyi seinässä. :) Käteviä siksi, ettei tartte seinään alkaa poraamaan reikiä. Meillä on minun mielestä tosi ruma wc-paperiteline, ja meinasin jo senkin ostaa tuollaisen, mutta en "tohtinut", vaan kokeilen nuita ensin jonkun aikaa. 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Sain esmeralda`silta tunnustuksen, kiitos!!! (osaankohan mää sitä tähän laittaa..hmmm)
huooh, enhän minä sitä osaa... ://.. pitänee palata asiaan myöhemmin, ja katsoa "uusin silmin"... En tiiä miksei se liitä sitä oikein...??, no nyt velvollisuudet kutsuu...:)

*muoks*
Nyt onnistuin lisäämään tunnustuksen, jonka sain :).
 Tässä piti lisätä 7 totuutta itestä (muistaakseni) :).
Olen huono keksimään, mutta kokeillaan...
1. no se tulikin jo tuossa, eli olen huono "keksimään" itestä tälläisia
2. Syön liikaa herkkuja, kahvilla pitää aina olla jotain hyvää kaverina ja joka päivä tulee muutenkin herkuteltua :/
3. Olen innoissani uudesta harrastuksesta, tästä bloggailusta, joka innostaa tekemään kaikenlaista
4. Kevään tulo piristää, odotan sitä :)
5. arkiaskareet (lähinnä siivous ja pyykkäys) on melko tuskaa itelle, mutta pakolliset saa tehtyä kun on jotain kivaa vastapainoksi
6. hhmm..ompa vaikiaa.. no tykkään kävelystä, melkein säässä kuin säässä
7. no loppuuhan ne :D, en siis keksi muuta...

Tämän sai lähettää 15 eteenpäin. laitan sen ainakin esmeraldalle takaisin :). Monet on jo saanut ja tunnen että kaikki muut sen ansaitsee, paitsi minä. :)

5 kommenttia:

  1. Tosi kauniit taulut! :)

    VastaaPoista
  2. Hienot on taulut ja komee on piano!!:) Kyllä nyt passaa soitella yksin ja joskus niitä kamujaki piisaa yhtäaikaa pimputteleen...:D ja mikä penkki ja kaikki..Upeita luomuksia sä saatkin aikaseksi!!:) Mukava aina käydä kattoon, mitä uutta nyt olis tullut tänne sivustolle!!:) Terkkuja Helsingin tätsyltä!!<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos tätsy <3! ;) Tervetuloa vain vilkuilemaan. Ja mukava että kommentoit :D!! Terkkuja takaski meiltä kaikilta! <3

    VastaaPoista
  4. Mahtava piano ja aivan ihanat taulut saanu seurakseen. (vähän haluttas ittelläki pianoa..vaikkei ossaa soittakaan...mut siksipä meille ei koskaan pianoa tuu)
    Mä ostin meille joskus aikoinaan imukupilla kiinnetettävät telineet pesuhuoneeseen... mut nyt ne on ruuvilla kiinni :/ ei pysyny...
    t.Jaana

    VastaaPoista
  5. Meillä on Vessassa vähän samantyylinen imukupilla oleva paperiteline,kun sulla nuo naulakot ja ihan hyvin on pysynyt n. 3kk ollut jo siinä. :) Saunaan ostettiin jokaiselle pyyhenaulakot myös samanlaiset ja hyvin pyssyy nekin.... kodinykkösestä ostettu.... :)

    T.Sanna Tyrnävältä

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida!!! <3