tiistai 2. kesäkuuta 2015

kakun koristeita ja sisustusta..

Erilaista pitkästä aikaa...

Viime viikolla innostuin pitkästä aikaan värkkään kakunkoristeita. Ihan otin aivan huikean hyvän ruusunteko videon "kaveriksi" kermaruusulta . 
Todella hyvä video ja parin ensimmäisen epäonnistuneen version jälkeen, tuli jotenki näkösiä! 
 Massana käytin kaupan valmista keltaista sokerimassaa. Ihan hyvä työstää. Ei niin aidon näköistä saa kun on tosi tasainen keltainen.

 Kokeilin tehdä neilikoita. Todella pikainen räpellys joten paljon parannettavaa. Mutta sinänsä helpompi tehdä kuin ruusut. Ja ohje tekemiseen löytyy myös Kermaruusun blogista


Toinen juttu valmistui tässä n.kuukausi-kaksi sitten..
5 vuotta suunniteltu/haaveiltu makuuhuoneen remppa.
 Ei mitään erikoista tai sisustuslehdistä...



Komeat viininpunaiset tapetit vaihtui valkoiseen maaliin seinissä. Seki jo tuo niin paljon erilaista uutta että kun suunnittelin yhden seinän tapetointia tai maalausta jollain muulla värillä, niin jätin kuitenkin tekemättä. Tämä tuntui niin selkeältä.
Tummat kalusteet tulee aivan erilälailla esille. Ja tykkään niistä nyt.  
Tässä vielä yksi ennen-jälkeen kuva. Muistin vasta kuvata kun remppa oli jo alkanut ja osat tapetit revitty pois. Siksi kaaoskin ennen-kuvassa on mitä on :o . 

-saaruskas-

4 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä ruusuja ja neilikoita olet tehnyt. Kiva kuulla että videostani on ollut apua. :)

    VastaaPoista
  2. wau mikä huone. koki kyllä huikeen muutoksen. *jappe

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida!!! <3