perjantai 3. helmikuuta 2012

Runebergin päivää...

..kohtahan se on! En oo tainnu monasti tehä nuita torttuja, muutaku lapsena. Nyt kokeilin runeberginpiirakkaa, johon oli ohje uudessa yhteishyvän ruokalehdessä. Näppärä tehä ja tuli ihan hyvää. 

 Runebergin piirakka

15 annosta

 
Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon kermaviili.
Aseta leivinpaperi noin 25 x 30 sentin kokoiselle uunipellille. Levitä taikina vuokaan ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 25–30 minuuttia. Anna jäähtyä ritilän päällä. Leikkaa piirakka annospaloiksi. Nosta palan keskelle nokare hilloa. Kehystä hillo sokerikuorrutteella.
 
Tuo ohje on kopsattu siitä lehdestä. Itse tein vähän muunnellen; isonsin annosta lähes kaksinkertaiseksi että riitti isommalle pellille. Ja minulla ei ollut pipareita, joten murskasin niiden tilalta kaurakeksiä.  Niin ja tein tavalliseen tomusokeriin kuorrutuksen.

 Mies ei välitä nuista runebergin tortuista ja sanoi siinä kun niitä tein, että oisit tehny vaikka laskiaispullaa...no, saamansa pitää :D..Pakasteesta kaivoin kaupan paistovalmiita pullia, edellispäivältä oli jääny kermavaahtoa, joten piti sekin jotenkin hyödyntää! Vähän etuajassa. Eihän tuonne pakkaseen paljo viiti mennä laskemaan mäkiä, mutta täytynee viilistellä sopivia ilmoja ja pullia vähän etukäteen(kin)!!!
 
Sain Suuri käsityö - lehden tilaaja lahjana Kaarnasydän ja sammalkranssi-kirjan. Aivan ihana kirja. Paljon askartelujuttuja mitä haluais toteuttaa. Ja siinähän on myös herkkuja. Ensimmäiseksi kokeilin suklaakrokantteja. Rousk, rousk, nam, nam ... En nyt tähän ohjetta jaksa kopsata, jos joku tahtoo, niin hihkasee, voin sen joskus lisätä :).

Pakkasterveisin, 
-saaruskas-

4 kommenttia:

  1. Meilläkin on tänään leivottu kylläkin runebergintorttuja.... Kummityttös melkeen ihan yksin teki koko homman alusta loppuun.... Iso tyttö meillä jo.....

    T.Sanna S.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Alina <3! niin sitä pitää..reipas ja iso tyttö! :)
    -saaruskas-

    VastaaPoista
  3. tykkään niin nuista pikkuruisen nutuista <3 nam, kohta me saahaa laskiaispullia! :P
    <3jappe

    VastaaPoista
  4. Jappe: niin määki tykkään <3. pitänee päivittää ompeluksia tässä joku päivä... ;) niistäki ehkä enempi :).

    VastaaPoista

Ihanaa jos jaksat kommentoida!!! <3